Maailma tarvitsee päivityksen

Samalla kun olen viimeistelemässä artikkeleitani en tässä tilanteessa ole voinut välttyä kohtaamasta tätä monimuotoista maailmaamme kaikessa yllättävyydessään. Ei kukaan voi. Politiikka, talous, teknologia, pandemia, rasismi, jokapäiväinen elämämme—kaikki keitoutuvat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa luoden elämänpiiriämme jossa sekä työssämme itsessään, että sen ohella, vaikutamme kaikkeen ja olemme kaiken vaikutettavana niiden suhtautumisien rykelmän kautta joka meissä taukoamatta risteää.

Sosiaalipsykologina ja tutkijana monensuuntaiset keskustelut ovat odotetusti useammin kosketuspinnassa tekemisiini kuin jonkun tarkemmin rajatun ja suoremmin soveltavan alan ammattilaisena. Mutta mikään ala ei ole yhteiskunnasta irrallinen. Päin vastoin, kaikki ammatillinen ja asiantuntijatoiminta luo yhteiskuntaa uudelleen siinä missä myös yhteiskunta luo niitä. Tästä näkökulmasta teknologia ja uudet sosiaalisuuden muodot kietoutuvat toisiinsa yhteiskunnallisen vaikuttamisen, työnteon ja yhteiskuntajärjestyksen kanssa, luoden toisaalta toinen toisiaan, mutta myös toimien osana refleksiivisiä normatiivisia rakenteita: oikeuttaen jokainen senhetkistä muotoaan muiden luomasta ajantasaisesta arvo- ja tietomaaperästä.

Keskustelin hiljattain poliitikko -kollegani kanssa ilmaisusta ”työn murros”. Teknologista edistystä käytetään perusteluna yhteiskuntamuutoksen välttämättömyydelle. Samalla yhteiskunnan tilaa toisaalla käytetään perusteluna teknologisen kehityksen tarpeelle. Uskon että on olemassa refleksiivinen teknologisen kehitysnopeuden raja-arvo joka liittyy sosiaalisen todellisuuden muodostumisprosessien inhimillisiin rajoituksiin. Jossain vaiheessa moottoripyöräni vaihderattaidenkaan kokosuhdanteet eivät riitä, vaikka moottorista vielä tehoja löytyisikin.

Maailma on aina ollut muutoksessa. Se on totta. Maailma ei kuitenkaan ole ennen ollut sellaisessa muutoksessa jonka ytimessä on Mooren lain kaltaiset, ennen informaatioaikakautta vallinneiden teknologisten kehitysprosessien rinnalla laadullisesti täysin erilaiset, kehityskaaret. Turboahdetun nopeasti kehittyvän teknologian maailmassa tietokoneiden komponenttien koon kustannustehokas pieneminen on ehkä kansalaisille kaukainen asia, mutta ICT -laitteiden kehitys ja sosiaalisen todellisuuden online-rakentuminen sen jatkuvasti muuttuvissa muodoissaan ei ole kenellekään vierasta.

Muutos.

Photo by Pablo Merchán Montes on Unsplash

Buddhalainen, hindulainen, taolainen, jainalainen ja osittain myös sikhiläinen uskonto ovat kaikki keskittyneet muutokseen. Niiden mukaan maailma ja ihminen muuttuvat väistämättä. Suurimmaksi osaksi niissä ajatellaan muutoksen olevan loputonta. Näiden uskontojen penetroimat yhteiskuntajärjestykset ovat kuitenkin rakentuneet perinteisesti muutosta paljon vähemmän aiheuttaviksi. On kuin olettamus siitä, että todellisuus ja itse ovat jatkuvassa muutoksessa jo valmiiksi, ei yhtälailla synnyttäisi vimmaa muutoksen aikaansaamiseksi. Länteä leimaavat uskonnot taas ovat korostaneet Platonin tavoin muutoksen harhaisuutta, harhan väliaikaisuutta, ja kaiken perustalla olevaa ikuista taivaallista todellisuutta—joka tavoittamattomuudestaan huolimatta on kuitenkin tämän maailmamme muotojen tapainen. Lännessä muoto ei ole tyhjyyttä, ei olemukseltaan vain muutosta. Se on muuttumatonta, jonka muutos on illusionääristä.

Kaikki tämä on hyvin abstraktia. Ensisilmäykseltä se on hämäläiseen arkeen, maskeihin, elvytyspaketteihin ja työelämän murrokseen täysin liittymätöntä. Mutta se ei ole. Elämme eksponentiaalista muutosta. Ei pelkästään teknologiassa ja taloudessa, vaan myös arvoissa ja suhtautumisissa arvoihin. Monista arvojen nopeista muutoksista, erityisesti niistä jotka lisäävät jokaisen ihmisen arvostamista sekä oikeutta vapauteen syrjinnästä, olen itse vahvasti samaa mieltä. Mutta ilmiönä tässä kaikessa on jotain ihmiskuntaa syvästi ravistelevaa. Eikä ravistelijaa ole helppo nimetä. Ei pyytää selittämään suunnitelmaansa. Ei laittaa vastuuseen jos jotakuta sattuu.

Isoäitini on juuri keräämässä omenoita. Mommilassa edistys on synkronoitua Apple -tuoteperhettä ja vaihtelevasti toimivaa älykoti -verkostoa lukuunottamatta pysähtynyt 80 -luvulle. Kummasti Nintendon circa 1982 Donkey Kong -elektroniikkapeli vielä kiinnosti siskonpoikaa, vaikka itsellään jo oli Nintendo Switch circa 2017. Ajan tuolla puolen olevassa Mommilassa teknologian tutkija ei voi olla pohdiskelematta: jos teknologia kehittyy tätä vauhtia, eikä se ole vain vuorovaikutuksen ja yhteiskunnan aihe ja väline—olemmeko todella päivittäneet maailmaamme yhtä tunnollisesti kuin laitteitamme?

Lataan joka kuukausi uuden iOS:n. Saan ruudulleni uusia kuvia amerikkalaisista kansallispuistoista ja muutoksia joita koskeville ilmoituksille en koskaan ehdi tehdä muuta kuin klikata ”Skip” ja aina jos mahdollista ”Never show me again, just leave me alone to do my work for a moment”. Koska viimeksi olemme päivittäneet maailmamme, itsemme, arvomme? Maailmamme päivittyy, mutta päivitämmekö sitä me? Onko meillä päivittymisessä tietoisuutta, saatikkaa toimijuutta? Meillä on näkemyksiä, arvoja, ihmissuhteissa olemisen tapoja ja yhteiskuntarakenteita, jotka edelleen päivitetään hitaasti, sukupolvelta toiselle siirryttäessä, usein ei silloinkaan. Mutta teknologia ei pelkästään ole maailmassa, maailma on teknologiassa. Kun teknologia päivittyy, näkemyksemme päivittyvät, arvomme päivittyvät, ihmissuhteemme päivittyvät, ja erityisesti yhteiskunnan rakenne päivittyy. Mutta olemmeko edes tietoisia miten?

Tilanne vaatisi abstrakteimman mahdollisen asiayhteyksien tutkimisen nousua suurimpaan painoarvoon. Ei ole enää kyse siitä, että reikäkorttikoneen käyttötaito ei ole relevanttia, vaan tietokoneen; nettisivujen koodaaminen ei ole relevanttia, kun on WordPress ja Wix—on kyse siitä, että vanhoissa arvoissa ja rakenteissa toimiminen ei enää ole relevanttia, kun elämme jo postmodernia aikaa. Nämä dinosaurukset ovat yhtä tehottomia inhimillisen yhteistoiminnan syvimmän tarkoituksen näkökulmasta kuin mitä reikäkorttikoneet 90 -luvulla.

Tarvitsemme epäselvyyden etiikkaa, joka kertoo meille miten löytää kaikista syvin oikeudenmukaisuus. Tarvitsemme uuden ajan yhteiskuntatiedettä, joka kertoo meille kaikkein abstrakteimmalla tasolla nykypäivän yhteistoiminnan luonteesta. Tarvitsemme joustavaa henkisyyttä, joka löytää tarkoituksen käsitteiden tuolta puolen, jostain, jossa ihmisyys on raadollisuudessaankin rakastettavaa. Ja meidän tarvitsee ymmärtäää että se, mikä on ennen ollut ”hyödyllistä” tai ”epähyödyllistä”, ”rationaalista” tai ”älytöntä”, ”uskottavaa” tai ”epäuskottavaa”, se ei enää ole sama. Miten jokainen täällä toimii parhaiten niin, että luo hyvinvointia niin itselleen kuin muillekin? Sukeltakaamme tämän puntaroimiseen koko ihmiskuntana. Kiittäkäämme klassikkoja: Platon, Buddha, Newton, Rawls. Kiittäkäämme ”totuuksia” jotka ovat esi-postmodernia (eli modernia) palvelleet. Meidän on kuitenkin nyt heidät hylättävä. Maailma tarvitsee päivityksen, tasolla versionumeron muutos pilkun vasemmalla puolella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s